Elät vain kahdesti

Elämää, urheilua ja selviytymistä

Kaikki hyvin…mutta

Yli kuusi viikkoa (tarkkaan ottaen kuusi viikkoa ja kolme päivää!) on kulunut viimeisistä hoidoista. Ja fiilis on joka viikko parempi ja parempi. Energiatasot nousee jatkuvasti, kuntoilu maistuu ja tuntuu että elämä on lähes normaalia.

Ja ennenkaikkea syöpä tuntuu vain haalistuvalta muistolta – vaikka se onkin mielessä aika usein.

Aina pitää kuitenkin olla mutta…

Ja se mutta on nimeltään ”Pyelostooma” eli toisesta munuaisesta tuleva putki joka pitää munuaisen kunnossa kun kanava rakkoon ei ole auki. Putki laitettiin Meilahdessa viime tammikuussa kun tää koko projekti alkoi. Pitkän odottelun jälkeen mulla oli viimeinkin operaatio HUS:ssa viime viikolla tarkoituksena höylätä kasvaimen jättämää arpea rakossa jonka alta piti löytyä munuaisesta tulevan kanavan pää. No eipä löytynyt eli putkea ei saatu pois. Jäljelle operaatiosta jäi kivut ja vuotava haava. Bonuksena kirurgin suhtautuminen oli todella ynseä josta paljastui vahva katkeruus valinnastani hoitaa syöpä yksityisellä puolella! Todella käsittämätöntä. Nähtävästi perusasenne kunnallisella on tällä hetkellä se että jos otat toisen mielipiteen hoitolinjaan niin se tulkitaan epäluottamuslauseena. Ensimmäinen fiilis oli että siinä meni kesä (Pyelostooman kanssa ei voi uida tai saunoa jne) mutta nopeasti sekin vaihtui takas kiitollisuuteen siitä että on elossa!

Noh; uusi yritys on parin viikon päästä ja tällä kertaa yritetään operaatiota selän kautta. Pääasia on kuitenkin että syövän kanssa kaikki on kunnossa ja nyt vaan ihmetellään kuinka nykyajan lääketiede ei saa n.2 millin reikää auki. Kirurgin heitto tähänkin oli että poistetaan vaan koko rakko niin tämäkin hoituu….joo niin hoituisi mutta lisänä olisi noin tuhat muuta ongelmaa. Ei kiitos!

Tästä eteenpäin syövän osalta jatkuu tsekkaukset kolmen kuukauden välein mutta jotenkin edes mahdollinen uusiutuminen ei tällä hetkellä stressaa.

Isot kiitokset vielä kannustusviesteistä ja muistamisesta – ilman niitä tää matka olis ollu todella paljon vaikeampaa.

Pomoni sanoi pari kuukautta sitten että mä olen kuin Feeniks-lintu; käyn kuoleman porteilla mutta nousen aina voimakkaampana takaisin. Tästä sitten mulle uusi ”voimaeläin”!

Previous

Loppu häämöttää…

Next

Paistaa se risukasaankin!

4 Comments

  1. Arto Alaspää

    No saitpas kornin näytteen ”kirurgikarkeuden” ja väärän ammatti-/työnantajaylpeyden yhdistelmästä. Blogisi jälleen kerran osoitti henkisen vahvuutesi ja vitaalin voimasi vastainkäymisestä huolimatta olla voittaja. Kyllä se kaksi milliäkin onnistuu…

    Arto A.

  2. Marja Huuskonen

    Hei Vemppa. Sain lukea blogisi äskettäin.jonka Juha välitti.
    Sain tietää vakavasta sairaudestasi,muutama kuukausi sitten .
    Olen Isäsi Martin serkku. Ei juurikaan ole pidetty yhteyttä.
    Vaikka asumme samassa kaupungissa.
    Toivotan sinulle Taivaanisän siunausta. Muistan myös rukouksessa.
    Tervasmäki on tyttönimeni.

  3. Martti Koivumäki

    Sinulla on hurja sairaushistoria! Luin sen myös äidillesi! Vaikka periaatteessa tiesimme pääosan tapahtumista, niin emme kuitenkaan tienneet sairauden kulusta ja siihen liittyvistä taustoista. Aivan niinkuin itse kuittasit asian, niin prosessi on ohi kriittisimmältä ja vaikeimmalta osin. En tässä osaa kuin ihmetellä lääkärin (lääkärien?) suhtautumista. Aivan kuin henkisesti lääkärin tasoinen kaveri ei haluaisi rinnalleen toista, jonka kanssa yhdessä voisi iloita lopputuloksesta ja sanoa vähän itsekkäästi kyllä, että me teimme sen, me nujersimme syövän ja pelastimme nuoren, jolla on vielä paljon annettavaa elämässään, takaisin toimintakykyiseksi.

    Me äitisi kanssa kiitämme vähän toista tahoa, joka kuitenkin on aikanaan viimeisenä seisova meidän kaikkien multien päällä.

    Me siunaamme sinua edelleen ja iloitsemme kanssasi siitä, kun sinä saat iloita!
    Rakkaudella
    äiti ja isä!

  4. Marja Huuskonen

    Hienoa lukea voinnista,joka kohentunut erinomaisesti.
    Voimia myös sinulle ja pereellesi.

Vastaa

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi & Theme by Anders Norén